Ei rumuutta ole, on vain ihmisiä ja mielipiteitä

Nyky-yhteiskunnassa nainen, joka ei meikkaa, mielletään usein hömssyiseksi, epähygieeniseksi ja ammattitaidottomaksi. Myöskään yleistys jälkeenjääneisyydestä ei ole tavaton ainakaan koulumaailmassa. Kohukuvat julkkiksista ovat usein meikkaamattomia. Niissä ihminen näyttäytyy sellaisena kuin on; aidoimmillaan ilman puuterin hiertämää poskellaan. Luonnollisuudesta on tehty skandaali, jonka pitäisi hätkähdyttää jokaista. "Tältäkö se nainen meikin alla näyttää?! Hyi olkoon!" Näin ainakin media asian esittää.

Mulla on ollut aina hyvin ristiriitainen suhde meikkiin ja meikkaamiseen. Aloitin ehostamisen kunnolla vasta lukion puolivälissä, enkä ole sitä katunut. Kuljen edelleen usein ilman meikkiä, mutta en kuitenkaan karta ripsiväriä ja meikkivoidetta vanhaan tapaan. Saatan tarttua meikkipussiin ennen railakasta baari-iltaa tai sukujuhlia, mutta arjen vietän mieluiten omassa nahassani ilman ekstrapainoa. 

Muiden meikkaaminen ei minua juurikaan hetkauta, enkä välitä, kulkeeko ihminen luomuna vai ei. Tärkeintä on oma hyvä olo, niin nautinnonhakuiselta kuin se kuulostaakin. En jaksa uskoa, että BB-voiteen määrä poskipäissäni voisi määrittää minusta sen enempää kuin kengännauhojeni väri. Meikki ei korreloi luonteen kanssa, vaikka se voi antaakin ihmisestä vähän osviittaa.

"Ei rumia tyttöjä ole, on vain laiskoja tyttöjä"

Sit toisinaan saan tylyn herätyssoiton tähän todellisuuteen. Sitä kuvittelee olevansa hyvä kaikkien meikkaamattomuus-kampanjoiden ympäröimänä, mutta niiden vastapainoksi nousee karu todellisuus yhä muokatummista ja laittautuneemmista tytöistä - sekä sloganit, joissa korostetaan nimenomaan naisen omaa valinnanvapautta oman ulkonäkönsä suhteen. "Ei rumia tyttöjä ole, on vain laiskoja tyttöjä" - sai mut kiehumaan tänään ja on pääsyy siihen, miksi edes kirjotan meikistä, joka on mulle aiheena niin etäinen.

Mua inhottaa oletus siitä, että jokainen on ulkonäkönsä seppä. Ikäänkuin kaikki, jotka eivät viitsi käyttää kahta tuntia päivittäin peilin edessä, olisivat oletusarvoisesti rumia? Ei asia ole näin. Meikkaaminen on osalle uskonnolliseen vakaumukseen liittyvä, ehkä allergioiden pakottama vaihtoehto tai ihan vain omaa mukavuutta edistävä valinta. Ei esimerkiksi plastiikkakirurgiastakaan kieltäytyminen korreloi rumuuden kanssa - miksi meikistä kieltäytymisenkään pitäisi? Molempien tavoite on lopulta parannella/muokata omaa ulkonäköä. Miksi vain toisesta pidättäytyminen on hyväksyttävää?

Toivon, että joskus, luonnollisuutta voidaan katsoa yhtä ihailevasti kuin vastalaittautunutta rouvaa. En nyt tarkoita, että jonkun kultahääpäivän juhlaan pitäis ilmestyä bed hairissa ja niissä mukavimmissa höntsyissä. Omaa harkintaa saa tietty tässäkin asiassa käyttää, mutta kyllä tässäkin asiassa on maailmalla vielä paljon oppimista. Pointti on lähinnä se, että meikkaamattomuus nähtäisiin yhtä viehkeänä vaihtoehtona, kuin meikkaaminenkin. Toinen ei sulkisi toista pois ja että jokanen voisi oikeesti mennä vaikka sinne töihin huonon päivän sattuessa ilman sitä perinteistä puuterikerrosta ja huulipunaa.

"Ei rumuutta ole olemassakaan, on vain ihmisiä ja mielipiteitä"

Vaikka tää asia ei tulis koskaan kokemaan sellasta muutosta kuin mä toivon, aion silti jatkaa mahdollisimman luonnollisena. Se on kuka minä olen ja on sääli, jos joku jättää tutustumatta sen takia, että en ole kulmiani piirtänyt ja huuliani rajannut. Meikki voi olla taidetta, leikkiä, tai osa omaa persoonaa. Niin kauan kun ihmiset ovat oikeasti yksilöitä, eivätkä päättömästi yhdessä vaeltavaa laumaa, ei voida kuitenkaan olettaa, että meikki kuuluisi jokaisen ihmisen arkeen ratkaisevasti. 

Kauneus on muutakin, kuin peitetty akne.