Nukuin yöllä alle kolme tuntia vaan huomatakseni, että tänään alkanut avoimen yliopiston ruljanssi piti mua hereillä. Tärisin, kierin ja pyörin, jännitin ihan hirveesti ja halusin purra sängyn päädyn poikki stressilievityksenä. Varpaita kuumotti ja niskaa kylmäs, mikään ei ollut hyvin. "Mitä jos siel edetään kauheen nopeesti ja en pysy mukana?" "Mitä jos nukahdanki kesken luennon?" Ihan tyhmiä juttuja kipitti mun päässä ja käytin yöni pelaten kännykällä.
Kun sitten se oikee hetki lähtee ajaan yliopistolle koitti, mä mietin vaan laukussa oottavaa vesipulloa ja banaania. Jännitys oli kadonnut, kun sitä oli saanu purkaa ostamalla vähän koulutarvikkeita ja kun porukat vaivautu heittään lusmuilevan lapsensa iltapäiväruuhkasta huolimatta. Sain siis pyytämättä vapautuksen parkkipaikan ettimisestä, mikä siis yleensä raastaa mun hermoja ja lompakkoa murtumispisteeseen saakka.
Auditorio (pirun pieni koppero) oli puoliks täys ku tulin ja päädyin sit tavoistani poiketen istuun melkein takariviin. Kauhukseni huomasin, että en nähny lukee dioissa olevia tekstejä. Suomalaisena jäin kuitenki aloilleni, olis noloo vaihtaa paikkaa 13cm korkkareilla - just ku on saanu ahterinsa tungettua siihe limsatahraseen penkkiin.
Diojen tihrustelun ohessa opin, että mun ympärillä on tosi mielenkiintosia ihmisiä eri elämäntilanteista. Monella on jo koulutus, perhe, ehkä vakituinen työpaikka. Enemmistö tulee vaan sivistämään itseään tai täydentämään jo olemassaolevaa ammattitaitoaan - ku taasen mun kaltasia yliopiston pääsykokeen hylkiöitä ei ollut ilmeisesti muita. Ainutlaatuisesta lähtötilanteesta huolimatta huomasin, että oon kesän ja parin työttömyysviikon aikana kaivannut opiskelua. Tää on sitä, mistä nautin ja mitä tykkään tehdä - ehkä sen takia haluan työskennellä myöhemminkin koulussa.
Mun arki sai viimein herätyssoiton ja kurssi sai mut tosi toiveikkaalle tuulelle, vaikka oonkin suht varma, että ensimmäisistä esseistä rapsahtaa helposti hylätty. Opettaja puhu, kuinka kasvatustiede on lähinnä ajatuksia ja teorioita - koska mitään tietoa ihmisestä, identiteetistä tai persoonallisuudesta ei voida suorasanaisesti faktaksi todistaa. Mikä siis sen parempaa; saan ihan luvan kanssa ihastella alieninomaisesti kuinka mahtavia ihmiset on ja pohtii mikä niiden elämää ohjaa!
Hypestä huolimatta illan rattona on ollu vaa epämääränen leikkaa-liimaa-askartele rutiini. Muistiinpanot saa piristettä ja persoonaa, jos flipattavien papereiden alta pilkistää uljaan suomalaisuroksen nöpönassu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti